UnA:n supistajaholkit
Yleistä
Piipunsuulla oleva supistus on merkittävässä osassa haulipatruunan kuvion muodostumisessa ja muun piippuosan merkitys on pieni. Patruunapesien pienien halkaisijamuutoksien (C.I.P. -standardin toleranssialueella) ja eri pituisten patruunapesien (65, 70, 76 ja 89) emme ole havainneet järjestelmällisesti vaikuttavan kuvion muodostumiseen.
Piipun sisämitoituksella on merkitystä enemmän kuin patruunapesällä. Ns. yliporatuista piipuistakin saadaan kuitenkin ristiriitaisia tuloksia tarkoittaen, että toiset patruunat käyvät paremmin tiukasta piipusta ja toiset yliporatusta. Yleisesti ajateltuna lienee useampi patruuna käynyt testeissämme paremmin yliporatusta, mutta suurin merkitys silloinkin on ollut varsinaisella supistajalla.
Piipun sisähalkaisijasta puhuttaessa törmää monesti kahdenlaisiin mielipiteisiin. Ensimmäinen on, että pienemmällä reiällä ampuu aina tiukempaa kuviota kuin isommalla reiällä, esimerkkinä 20- ja 12 -kaliperiset. Toiset taas väittävät, että yliporattu piippu on parempi juuri tiukan kuvion haussa, esimerkkinä 12 -kaliperisen 18,3 ja 19,7 mm:n piipunhalkaisijat. Lopulta kyse on kuitenkin ase - patruuna - supistajayhdistelmän sopivuudesta keskenään. Tästä voidaan johtaa myös, että suuri haulilasti lähtee pienemmillä vaurioilla isommasta reiästä ja pieni/kevyt haulikuorma voi toimia hyvin pienestä reiästä. Kirjoittaja on tullut omissa testeissään siihen tulokseen, että sitä parempi kuvio mitä isommasta reiästä haulilasti lähtee, mutta millin heitolla sinne tai tänne ei ole juuri merkitystä.
Teoreettisesti pohdittuna isomman reiän etu on se, että siinä on vähemmän hauleja peräkkäin. Haulilastin lähtiessä piipunsuusta se törmää rajuun ilmanvastukseen, varsinkin etummaiset haulit, mutta leveänä lähtevässä haulilastissa takaa tulevia hauleja, jotka säilyttävät nopeuttaan paremmin on vähemmän ja tämä vähentää törmäilyä. Tämä haulien törmäily on se asia, joka eniten hajottaa parvea. Mikä sitten puoltaa pienireikäisen haulikon hyvä käyntiä?
Otetaan esimerkiksi 12 ja 20 kaliperinen, jossa molemmissa nimellinen täyssuppea piippu. 12 -kaliperinen voisi olla piipun sisämitoitukseltaan 18,4 mm ja 20 -kaliperinen 16,0 mm. Jos molemmissa on todella täyssuppea piippu, eli 1 mm:n supistus, tarkoittaa tämä prosentuaalista etua 20 kaliperiselle. Ottamatta kantaa supistuksen muotoon on syy tiukempaan käyntiin aika selvä. Kävisikö 20 -kaliperinen edelleen tiukemmin kuin isoveljensä, jos nokalla olisikin 3/4-osa suppea ja 12 -kaliperisessa täyssuppea?
Supistajan merkitys
Supistajalla on siis merkitystä, miksi, mitä se tekee? Supistajan tärkein tehtävä on säätää hauliparven nopeutta niin, että törmäily vähenisi. Supistaja ei siis ainoastaan jonoututa hauleja, kuten portsari baarin ovella, vaan säätää lähinnä niiden lähtönopeutta. Sylinteripiipusta kaikki haulet lähtevät suunnilleen samalla nopeudella ja siksi haulet törmäilevät voimakkaasti toisiinsa heti piipunsuun jätettyään. Suppeaan supistukseen osuessaan laitimmaiset haulet hidastuvat ja keskellä menevät kiihdyttävät nopeuttaan. Näin hauliparvi lähtee piipunsuusta eriarvoisessa asemassa, eli nopeimmat ensin ja hitaimmat perässä ja tästä johtuen ne ehtivät lentää jonkin matkaa, ennenkuin alkavat törmäillä.
Negatiivisenä puolena tiukassa supistuksessa on lisääntynyt hajahaulien määrä, johtuen nopeuden menetyksistä ja pehmeillä materiaaleilla myös kärsityistä geometrista vaurioista. No pallo ei ole optimaalinen muoto ilmanvastuksen kannalta, eli pienillä vaurioilla ei ole juuri merkitystä. Suurin muotovaurioiden tekijä tiukkakaan supistus ei kuitenkaan välttämättä ole. Haulien kiihdytys noin kahdessa millisekunnissa 400 m/s nopeuteen on se suurin tekijä joka niitä muokkaa.
Supistajan pituus
Supistuskartion pituudella määrätään millä matkalla haulet hakevat paikkansa. Todella lyhyt kartio kyllä jarruttaa laitahauleja tehokkaasti, mutta aiheuttaa myös vaurioita varsinkin pehmeillä materiaaleilla ja näin hajahaulien määrä todennäköisesti kasvaa. Kartion jälkeen tulee olla ns. vakautusosa. Vakautusosan tehtävänä on nimensä mukaisesti vakauttaa hauliparvea. Jos vakautusosa puuttuu (vakiosupparit) tai on liian lyhyt voi tapahtua seuraavaa. Pitkä hauliparvi (raskas lataus) on jo osittain ohittanut supistajan, kun hauliparven takaosa on vasta tulossa kartio-osalle. Nyt hauleja kyllä koitetaan järjestää lähtemään hallitusti, mutta lopputulos voi olla päinvastainen. Supistuskartion ja vakautusosan tulisi olla koko hauliparven mittainen, mutta mielestäni vielä parempi olisi, jos vakautusosa itsessään olisi hauliparven mittainen. Yhtä hyvä tilanne on saavutettavissa myös todella pitkällä kartio-osalla jossa kuitenkin lisänä vakautusosaakin. Katsokaapa joskus vanhan Baikkalin piippua, jolla niitä pitkänmatkan kaatoja tehtiin 30 gramman Azotilla. Siellä on pitkä kartio-osa ja pitkä vakautusosa sekä puolisuppeassa että täyssuppeassa piipussa.
Nykyiset vaihtosupistinaseiden supparit ovat 37-80 millisiä, joista lyhimmät lähinnä kehnoja. Yleistä on myös, että 50 millisissä ja sitä lyhemmissä holkeissa on ainoastaan kartio-osa - kun vakautusosaa ei holkkiin mahdu. Vakautusosa puuttuu monista pitemmistäkin holkeista. Täysin kelvottomia nämä lyhyetkään holkit eivät ole. Niillä ei vaan ole juuri mahdollisuuksia pitkille holleille tasaisista kuvioista. Vaihtosupistinaseen rikkaus on kuitenkin se, että tälläisenkin aseen käyntiä voi säätää haluamaansa suuntaan vaihtamalla vain oikeanlaisen supparin.
UnA -supparit
UnA:n pitkät holkit ovat 95 millisiä riippumatta aseen vakiosupistimen mitoista. Esimerkiksi baikalissa on vakiona noin 42 millinen holkki, joten UnA -suppari jatkaa piippua yli 50 mm. 0.695 (IM) -holkissa on 50 millin kartio-osa ja 45 millin vakautusosa. 0.665 (turkey) -holkin kartio-osa oli v.2007 hieman pitempi (+5 mm) ja vakautusosa vastaavasti lyhempi. Kaudelle v.2008 kartion mitoitus on muutettu 0.695 -holkkia vastaavaksi. Tällä muutoksella on haettu pidemmän vakautusosan etua myös tiukkaan holkkiin. Myös mallit 0.710 (LM) ja 0.718 Skeet+ noudattaa samaa linjaa kartion- ja vakautusosan mitoituksessa.
Supistusasteet 12 ga UnA:n holkeissa on haettu käytännön kokemuksen ja suorittamiemme testien perusteella. 0.695 -holkki (muutama poikkeus 0.705) on toimiva yleissuppari. 1-piippuisiin aseisiin suunniteltu 0.695 holkki kestää kaikkien markkinoilla olevien haulimateriaalien käytön, kunhan järki pidetään matkassa. Teräs ja wolframisekoite, sekä muille mahdollisille koville materiaaleille on käytettävä täyspitkää kohtuu paksuseinäistä muovista haulikuppia. Maksimi lähtönopeus- tai haulikoko suositukset ovat teräksellä 4,6 mm ja 500 m/s. UnA-Shoteilla ammuttaessa 0.695 on todella tiukka holkki ja suosittelemme sille 2,5-2,8 mm haulikokoa. Oikea holkki UnA-Shot materiaalille on LM -supistusaste. LM:lläkin maksimihaulikoko on luokkaa 3,5-4,0 mm. Holkin valinnan teräksen ja UnA-Shotin yhteiskäytölle ratkaisee se mitä pääasiassa ammutaan. 0,695, jos ammutaan pääasiassa muuta kuin UnA-Shottia ja 0,710, jos ammutaan pääasiassa UnA-Shottia. Skeet+ holkki kestää myös kaikki haulimateriaalit. HUOM! 0.695 on erittäin tiukka holkki käytettäessä kovia haulimateriaaleja, varmista aseesi valmistajalta suositukset/rajoitukset supistajien käytöstä. 10 ga -holkeissa vastaavat ominaisuudet omaava holkki on 0.740 -mitoituksella.
Mallisarjan tiukin 0.665 -holkki on tarkoitettu vain pehmeille haulimateriaaleille. Se on erikoistilanteisiin pitkälle matkalle hierottu kokonaisuus. Olemme saaneet 0.665 -holkilla 50-70% osumakuvioita 50 metriin 75 sentin ympyrään 52 gramman lyijyhauliannoksella 3-3,5 millin niklatuin lyijyhaulein. Vertailun vuoksi vastaavissa olosuhteissa vakiotäyssuppean käynti on ollut 25-40%. Pitkälle matkalle pehmeällä haulimateriaalilla emme suosittele isoa haulikokoa. Noin 3,5-4 milliseen asti 0.665 toimii, sitä suuremmalla haulikoolla 0.695 yleisholkki voi käydä jo paremmin. Holkilla voidaan ampua myös pientä (max 3,3 mm) teräs tai wolframisekoitehaulta täyspitkässä muovikupissa, kunhan lähtönopeus ei nouse liian korkeaksi (max 470 m/s). Jälleen, HUOMioi aseesi valmistajan rajoitukset. 10 ga -holkeissa vastaavat ominaisuudet omaava holkki olisi 0.695 -mitoituksella.
Mallisarjan "väljin" 0n 0,710 (LM) holkki, joka kehitettiin lähtökohtana asiakkaidemme tätä holkkia kohtaan esittämä kiinnostus. Ns. yliporattujen piippujen holkkien mitoitus on LM -holkissa 0,720. Supistusaste on todellinen 3/8-osa, joka tarkoittaa hieman puolisuppeaa väljempää mitoitusta. Holkin pituudesta johtuen käytännön osumaprosentit ovat kuitenkin vakio puolisuppean luokkaa tai hieman suuremmat. Suurempi osumaprosentti ei suoraan tarkoita tiukempaa käyntiä, vaan pienempää hajahaulien osuutta. Kaikki LM -holkit valmistetaan sopiviksi 1- ja 2-piippuisiin aseisiin. Kohtuullisesta supistuksesta johtuen LM -holkit kestävät kaikki markkinoilla olevat haulimateriaalit. Tämä holkki toimii kaikenkokoisilla hauleilla ja kaikilla haulimateriaaleilla, lähinnä 20-40 metrin matkoilla. Optimaalisin myös UnA18-Shot -materiaalilla pidemmällekkin matkalle.
Lisäksi Tikka/FC ja Perazzin malleihin on saatavilla 0,718 (Skeet+) -supistaja. Tämän holkin käyttötarkoitus on lähinnä skeet radalla, mutta se soveltuu myös alkusyksyn puskajahteihin. Supistusaste on aavistuksen 1/4-osaa avarampi, nimellinen 3/16. Tämäkin holkki kestää kaikki markkinoilla olevat haulimateriaalit ja lisäksi myös täyteiset.
Kaikki UnA -holkit on valmistettu MoC410 -teräksestä jonka lujuus on vähintään piipputeräksen luokkaa. Haulikoko- ja lähtönopeus suosituksemme eivät välttämättä ole holkillemme maksimaalinen kestoraja, mutta haluamme suojella käyttäjiä kaikilta mahdollisilta vaurioilta. Esimerkiksi tiukan holkin ja hidaspaloisen ruudin yhdistelmä voi olla kovilla haulimateriaaleilla yllätyksellinen.
Mallisarja laajenee vuodelle 2010 edelleen ja nyt UnA-holkkeja on tarjolla kaikkiin yleisimpiin asemalleihin. Holkkien pintakäsittely on asesepän käsityönä mustaama ja pintakäsittelyn laatu on huippua. Tarjoamme seuraavia malleja:
- Antonio Zoli 0.695
- Baikal 12ga, (kaikki mallit) 0.665, 0.695 ja 0.710
- Benelli/Beretta/Vursan/Stoeger/Franchi 12ga, (Mobil Choke) 0.665, 0.695 ja 0.710
- Benelli Crio 12ga, (mm. M2, SBE2) 0.665, 0.695 ja 0.710
- Beretta Optima plus 12ga, (mm. Extrema2) 0.675, 0.705 ja 0.720
- Beretta Optima bore 12ga, (mm. 682) 0.705 ja 0.720
- Beretta Optima HP 12 ga, 0.705 ja 0.720
- Browning/Mossberg/Winchester/SKB 12ga, (Invector, WinChoke) 0.665, 0.695 ja
0.710
- Browning 10ga, (Invector), 0.740 ja 0.760
- Browning Invector+ 12ga, (myös mm. Winchester X2), 0.675, 0.705 ja 0.720
- Franchi 12 ga, (kaksipiippuiset) 0.695
- Lincoln/Gyttorp 12ga, 0.695 ja 0.710
- Mossberg M835/935 12ga, 0.740
- Perazzi 12 ga, 0.695 ja 0.718
- Pietta 12 ga, 0.695
ja 0.710
- Remington/Akkar 12ga, (RemChoke) 0.665, 0.695 ja 0.710
- Remington 12 ga, (Probore) 0.705 ja 0.720
- Remington 10ga, (RemChoke) 0.740
- Sabatti 12 ga, 0.695
- Saiga 12 ga, 0.695 ja 0.710 (myös täyteisille)
- Scirocco/DanArms 12 ga,
0.695
- Tikka MP/MA 12ga (Tikka 1-piippuiset mallit), 0.695 ja 0.710
- Tikka/FinnClassic 12ga (Valmet 412, Tikka ja Finnclassic 512), 0.665, 0.695,
0.710 ja 0.718
- FinnClassic Maxi 12ga (Finnclassic uudet mallit), 0.705 ja 0.720
- Yildiz 12ga, 0.695 ja 0.710
UnA -supistajien (kaikki mallit 2008 alkaen) merkintä supistusasteen mukaan löytyy holkin etuosasta ulkopinnasta. Merkintä perustuu tunnettuihin supistusasteiden merkitsemismalleihin, mutta on toteutettu näkyvämmin. Urat voivat olla kahdessa sarjassa ja ensin luetaan urat jotka ovat holkin suuta lähempänä. Urien tulkinta on seuraava:
Skeet+ 12 ga = 0.718 = 4+2 uraa
LM 12 ga = 0.710 (0.720 esim. invector+) = 3+1 uraa
IM 12 ga = 0.695 (0.705 esim. invector+) = 2 uraa
TKY 12 ga = 0.665 (0.675 esim. invector+) = Ei uria
LM 10 ga = 0.760 = 3+1 uraa
IM 10 ga = 0.740 = 2 uraa
Uudistuksia holkkien ulkomitoitukseen vuodelle 2010.
Olemme yksinkertaistaneet holkkien mitoitusta ja aiemmin "yksipiippuisiin" tarkoitetut mallit poistuvat valikoimasta. Uusien holkkien mitoitus tulee olemaan kaikissa 21,3 mm, eli holkit sopivat kaikkiin asemalleihin. Emme ole havainneet ohuemman ulkomitoituksen heikentävän holkkia millään tavalla.
Holkkeja voidaan käyttää myös yhdessä aseen vakiosupistajien kanssa ja
piipun ulostulevasta holkista ei ole tällöin mitään haittaa.
Jos olet kiinnostunut holkeista, mutta et löydä sopivaa, niin laita e-mailia osoitteeseen: tilaukset@unlimitedammo.fi
Huomioitavaa ennen supistajan käyttöönottoa!
Tee nämä tarkistukset ennen UnA-holkin käyttöönottoa aseessasi. Tarkastukset
kestävät pari minuuttia ja näillä varmistetaan holkin täydellinen istuvuus
aseeseesi.
1. Tarkista aseesi piipun/piippujen poraus. Tieto löytyy patruunapesän kohdalta
yleensä piipun alapuolelta tai sivulta.
1.1. Piipun poraus saa olla normaali piipun holkeissa 12 -kaliperissa maks. 18,5
mm (0.718-0.710-0.695-0.665)
1.2. Yliporatuissa 18,8 mm (0.720-0.705-0.675).
1.3. 10 -kaliperin suurin sallittu mitta on 19,8 mm (0.740-0.760).
Mikäli piipun poraus on suurempi kuin yllämainitut maksimit, älä asenna
UnA-holkkia ko. piippuun.
2. Holkin kiinni kiertämisen jälkeen tarkista, että aseen piipun nokan ja holkin
ulkopuolisen osan olakkeen väliin jää rako. Holkki tulee pohjata sen
alkuosastaan ja siksi piipun suuhun tulee jäädä rako. Rako voi olla mallista
riippuen 0,10 - 1,50 mm.
Jos rakoa ei jää lainkaan älä ota UnA-holkkia käyttöön tässä piipussa.
3. UnA-holkin kiinni kiertämisen jälkeen tarkasta myös aseen supistajakierteen
heitottomuus.
3.1. Liu-uta jollakin terävällä esineellä, esim. työntömitan hännällä
supistajaholkin sisäpintaa pitkin piipun suusta sisäänpäin vähintään neljästä kohtaa
(90 asteen jaolla) ja totea, että esine törmää joka paikasta piipussa olevaan
olakkeeseen.
3.2. Jos esine ei törmää mistään kohtaa piipun olakkeeseen on piipun poraus
ilmoitettua suurempi ja holkkia ei saa ottaa käyttöön tässä piipussa.
3.3. Jos esine törmää jostakin kohtaa piipun olakkeeseen, mutta ei joka kohdasta
on piipussa oleva kierre epäkeskeinen ja holkkia ei saa ottaa käyttöön tässä
aseessa.
3.4. Lopuksi voidaan valoa vasten katsoen todeta, että holkki asettuu piipun
linjaan täysin keskeisesti, eli olake näkyy tummana rantuna joka puolella
tasaisesti.
Mikäli kohdat 3.2. tai 3.3. aiheuttavat ongelmia ole yhteydessä aseesi
myyjään/maahantuojaan/valmistajaan.
Mikäli tarvitset apua näiden tarkastusten tekemiseen, autamme sinua osoitteessa tilaukset@unlimitedammo.fi